Syksy on isojen pyytäjälle juhlaa | Kuusamon Uistin

Syksy on isojen pyytäjälle juhlaa

Viime vuosiin on osunut useita lämpöisiä syksyjä. Heitto- ja uisteluvavalle on riittänyt sesonkia uskomattoman pitkään, paikoin jopa jouluun saakka. Moni on jo löytänyt tämän ”uuden” pyyntijakson – myöhäissyksyn – jolloin saadaan paljon suuria kaloja.

Suuri hauki on mahtava vastus siiman päässä, mutta kesälomaviikoilla isot hauet ovat usein haluttomia nappaamaan. Sen sijaan syksyn edetessä saumat suuriin haukiin kasvavat. Elokuun loppu ja syyskuu ovat jo selvästi parempaa isojen pyyntiaikaa. Lokakuussa pikkuhaukien määrä vähenee edelleen, mutta saalishaukien keskipaino sen kun parantuu.

Jos viehekalastus onnistuu marraskuussa, mahdollisuudet jättihaukiin ovat tapissa. Tässä vaiheessa saaliin kappalemäärä usein jo pienenee varhaisempaa syksyyn verrattuna. Järvillä paremman kokoista syyshaukea pyydetään selkävesien penkoilta. Usein yli viiden metrin, mutta alle kymmenen metrin vesi on sopiva. Ankkuroidusta veneestä heittely onnistuu hyvin.

Heittelijä antaa vieheen vajota – toden totta – pohjaan asti. Lusikat ovat uppoavina mainioita välineitä ja kolme suurinta heittomallin Professoria erinomaisia tähän tarkoitukseen. Jos pyyntipaikkasi pohja on kivinen, vaihda lusikoihin Kuusamon ruohosuojattu kaksihaara.

Vajoava Professor keikahtelee houkuttelevasti ja hauki tällää joskus jo silloin. Seuraa siimaa ja tee kova vastanykäisy, kun näet tärpin.

Heti pohjan saavuttamisen jälkeen viehettä kelataan hitaasti muutama metri. Sen jälkeen tehdään uusi vajotus. Ja taas kelaus. Tätä jatketaan veneelle saakka. Kun siima osoittaa suoraan alas, nykäise vavalla vielä muutama rauhallinen, pilkintää muistuttava veto. Proffa pyytää edelleen!

Iso järvihauki nappaa myös samoissa syvyyksissä uistellen vedettyyn lusikkaan. Kuusamon painosyvääjillä saa vieheen haluamaasi syvyyteen. Syvääjän kanssa voit käyttää myös Puukalaa.

Rannikolla syksyn kylmä vesi ja kutusilakat tuovat isot hauet lähelle rantoja. Pidä heitellessä vapaa pystyssä ja kelaa lusikoita mahdollisimman hitaasti 1-3 metrin vedessä, pohjan tuntumassa. Koukkujen ruohosuojauksen avulla voi käyttää pohjaan vajottamisen tekniikkaa.

Lippa-Räsästä on helppo uittaa todella hitaasti. Kylmään veteen hauelle sopivat hyvin myös raskas Taimen-lippa, Kaksoislippa ja Muovikala-lippa.

Monille rannikon heittokalastajille Kuusamon Puukala on legendaarinen hauenhöynäyttäjä matalaan veteen. Muista uittaa Puukalaa kylmässä vedessä hitaasti ja pysäytellen.

Järvilohen ja taimenen uistelijalle paras kausi alkaa vasta ensimmäisten pakkasöiden jälkeen. Hyvää sesonkia jatkuu niin kauan kuin vesille pääsee ja punalihainen nappaa pintavesistä.

Heittomallin Professor kokona 90/26 on hyvä syysuisteluviehe järvilohelle ja taimenelle. Se on raskas ja ui kylmässä sopivan kankeasti. Myös Proffan normaalimallit kokoina 90 mm ja 75 mm ovat saamavieheitä parhaasta päästä ja varmoja ottivärejä riittää.

Räsäsistä jalokaloille sopivat erinomaisesti 70 mm, 60 mm ja 50 mm koot. Lisäksi mm. Kuha 70 mm ja Taimen Super lusikat maittavat punalihaiselle. Varaa mukaa useita erilaisia värejä.

Syksyllä on hauska myös pilkkiä veneestä. Pukeudu lämpimästi, varaa termari mukaan ja ankkuroi vene penkalle tai pakalle. Syysahvenparvet ovat parkissa 5-10 metrin vedessä.

Syyspilkinnässä pystypilkin alla toimii hyvin värikoukullinen kolmihaara ja sen lisukkeena mato tai kalan silmä. Kuusamon Kilpa-loiste ja myös Kuhari on hyviä vieheitä venepilkkijälle.

Jos haukea on vähänkin enemmän, varusta pilkki perukkeella. Huomaat pian miksi. Hauki näet katkaisee siiman tervävillä hampaillaan tuon tuosta.

Kuhavesissä syyskuha nappaa samoilta syviltä penkoilta kuin ahven. Uita pilkkiä kuhalle niukasti ja pidä sitä välillä pitkiä aikoja paikoillaan vain aavistuksen koukkua värisyttäen. Pilkkinä pelaa Kuhari ja Räsänen 50 mm. Käytä koukussa lisukkeena muutamia toukkia tai silmää.

Kuhanpilkinnässä kynnyksenä on saada ne ensimmäiset kuhat. Kun pään saa kerran auki, luottamus saaliin saamiseen kasvaa kohisten ja seuraavalla kerralla homma tuntuu jo paljon helpommalta.

Jari Tuiskunen, Erä-lehden kalastusasiantuntija

Lue lisää:
Ohjeita leikareiden ja perukkeiden valintaan
Näin valitaan hyvä uistin kesäkalastukseen
Värillä on väliä kalastuksessa
Monipuolinen lusikkauistinkalastus