Voisi luulla, että sadassa vuodessa vieheet olisivat muuttuneet paljonkin. No, tavallaan ne ovat, mutta toisaalta eivät. Ajatellaanpa vaikka ”ikilusikka” Räsästä, jonka muotoili herra nimeltä Pekka Räsänen 1920-luvulla. Viehe on säilynyt malliltaan muuttumattomana halki aikakausien melskeen, ja on silti yhä yksi maamme kalastavimmista lusikkauistimista.

Silti tämän päivän Räsästä ei voi mitenkään sotkea varhaisaikakauden luomuksiin, siitä pitää huolen kehittynyt värimaailma. 1920-luvulla ei vieheitä vielä ihmeemmin maalailtu, ne olivat yleensä sen värisiä kuin raaka-aineensakin. Meikit ja taitavat maalaustekniikat tulivat kuvioihin vasta myöhemmin.

Mikä sitten on värien merkitys? Onko ylenpalttisen runsaasta värien tarjonnasta (Räsäselläkin kymmeniä vaihtoehtoja) todellista hyötyä? Sitä ei kai kukaan kiistä, että yksi tärkeimmistä ulkonäön tavoitteista on tehdä tuotteesta houkuttelevan eli myyvän näköinen asiakkaalle. Ellei kalamies tai –nainen nappaa vieheeseen ensin, ei siihen voi napata kalakaan. Hyvännäköiseen vieheeseen kalastajan on sitä paitsi helpompi luottaa, jolloin se pääsee helpommin siiman päähän ja saa enemmän uintiaikaa – siis paremmat mahdollisuudet saaliin saamiseen.

Mutta totta kai värejä tehdään myös siksi, että kalastuksen parempi onnistuminen edellyttää jonkinlaista värivalikoimaa. On aivan selvä asia, että värit toimivat hyvinkin eri lailla eri tilanteissa. Ja tilanteethan kalavesillä vaihtelevat jatkuvasti.

Värivalinnan suuntaviivat

Onko sitten olemassa mitään ohjekokoelmaa, joka auttaisi valitsemaan joka tilanteessa parhaan mahdollisen värin? Vastaus kysymykseen on helppo: Ei ole! On vain nippu suuntaa-antavia aavistuksia, jotka nekin saattavat välillä pettää pahan kerran. Mutta näitä suuntaviivoja kannattaa kyllä sopivan avoimin mielin noudattaa.

Helpoin taktiikka lähteä liikkeelle on miettimällä, mitä ravintoa tavoittelemamme kala parhaillaan käyttää ja valita viehe sen mukaan. Jos oletetaan hauen lounastavan ahvenilla, ei ole ollenkaan hölmöä valita siiman päähän ahvenen väristä viehettä. Tai salakkataimenelle salakan väristä.

Tosiasia kuitenkin on, että luonnon saaliskohteiden imitoiminen ei läheskään aina johda parhaaseen tulokseen. Tällöin voit kokeilla vaikka sävy sävyyn –teoriaa. Valitse viehe sen mukaan, mitä vallitsevia värejä löydät ympäröivästä luonnosta.

Keskikesällä metsäisellä joella suosi vihreää, talvella valkoista, kulottuneen syysruovikon reunalla keltaista, sinitaivaan alla sinistä, iltaruskon aikaan tummanpunaista, harmaalla sadesäällä harmaata, yöllä mustaa jne. viehettä.

Veden lämpötila sanelee värivalintaa siten, että kylmän veden aikaan kaivetaan pakista kylmiä värejä kuten sinistä, violettia ja hopeaa, lämpimällä vedellä taas lämpimiä värejä kuten punaista, vihreää, kultaa jne. Paitsi ehkä lohenkalastuksessa, jossa alkukaudella kylmän veden aikaan ovat huudossa kirkkaat ärsyvärit.

Veden sameuskin vaikuttaa viehevalintaan. Usein suositellaan, että sameassa vedessä uitetaan räikeitä, voimakaskontrastisia värejä, kun taas kirkkaissa vesissä pärjää vaatimattomammillakin tarjouksilla. Istutuskalojen pyytäjä lisäksi huomioi, että vastaistutetut kalat iskevät halukkaasti hyvinerottuviin ärsytysväreihin, mutta ”opittuaan läksynsä” ovat narrattavissa helpommin luonnollisemman värisillä vieheillä.

Valmistajien ja tavallaan asiakkaittenkin kannalta kurja asia on, että monet kalalle erittäin toimivat värit eivät välttämättä houkuta kalastajaa, vaan jäävät hyllyihin roikkumaan. Tällaisia ovat esimerkiksi synkät, tummavoittoiset värit. Jos ei ”rumia” vieheitä osteta, ei niitä pitemmän päälle myöskään valmisteta. Mutta ainahan voi vieheisiin loihtia omia ehostuksiaan ja saada niistä kenties entistäkin pyytävämpiä.

Joka tapauksessa on hyödyllistä, että omasta pakista löytyy ainakin muutamia eri värivaihtoehtoja, ja että niitä maltetaan myös vaihdella. Kokeilemalla ongelmat selviävät.

Jari Tuiskunen, Erä-lehden kalastusasiantuntija

Lue lisää:
Ohjeita leikareiden ja perukkeiden valintaan
Näin valitaan hyvä uistin kesäkalastukseen
Valitse oikea lusikkauistin oikealle kalalle!