Vaappu taimenelle, kuhalle ja hauelle. Santeri-vaappujen pienin malli. Uistelupiireissä yleisesti tunnetaan, että kuhan mieltymykset vaapun uintiin vaihtelevat joskus jopa päivittäin. Ammattiuistelijat tietävät, että pienelläkin vaapun uinnin säätämisellä voidaan saada ihmeitä aikaan. Santeri-vaapun virittämistä on helpotettu laittamalla siihen hieman normaalia suurempi nokkalenkki. Vaappuun valittiin uintilevyksi ovaalin muotoinen satulalappu, sillä sellaisella varustettu vaappu sietää erilaisia vetonopeuksia ilman ongelmia.
Vaikka vaappu on erityisesti vetouisteluun suunniteltu, se on omiaan myös heittokalastukseen. Santeri valmistetaan sellaisesta muovista, jonka tiheys on lähellä veden tiheyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaappu on kokoisekseen painavahko ja lentää hyvin. Mikäli käytetään painavanpuoleista teräksistä haukiperuketta, Santeri muuttuu niin sanotuksi suspending-vaapuksi. Tämän ansiosta vaappu ei silloin kellu eikä vajoa, vaan se säilyttää syvyytensä. Monet aktiiviset hauenkalastajat arvostavat nimenomaan suspending- eli suspi-vaappuja, koska keijuvan vaapun on havaittu houkuttelevan haukea tärppäämään.
Kuusamo Santeri 90_9, GL_Li_Gre_O, UV, LILASELKÄ